Kerro miten voimme auttaa sinua.

Lähetä Tietosuojaseloste

Viestisi lähetettiin onnistuneesti! Tutustumme asiaasi ja olemme sinuun yhteydessä.

Jotain meni vikaan viestiä lähetettäessä. Kokeile myöhemmin uudestaan.

LAKIUS Oy:n tarina

10.4.2017 12:42

Lakiasiat, LAKIUS, Yrittäjyys

Miksi lakiavun saamisen täytyy aina olla firmoille niin kallista?

Tonni on iso raha monelle yrittäjälle. Mutta lakitoimistosta sillä ei vielä kovin paljon saa.

Tällaisen ongelman tunnistamisesta lähti idea uudenlaisen lakipalvelun perustamisesta. Moni firma, varsinkin pieni yritys, ei käytä lainkaan lakipalveluja tai sitten niin tehdään kun on jo ”liian myöhäistä”. Myös pienillä firmoilla tulisi olla mahdollisuus hoitaa lakiasiat kuntoon kohtuuhintaan, tarvittaessa osin jopa itsenäisesti ja itsepalveluna.

Erityisesti keskeisen dokumentaation kuten sopimuspohjien osalta moni firma voisi itsenäisesti hoitaen saada asiat riittävän hyvään kuntoon. Kaikessa ei välttämättä tarvitse aina turvautua lakimieheen. Lisäksi oman lakiosaamisen itsenäinen kehittäminen voisi tarkoittaa sitä, että lakimiehen palveluista selvitään edullisemmin. Ja silloin kun pieni yritys hoitaa lakiasioitaan kuntoon, olisi tärkeää, että se tietää mitä se saa ja mitä se maksaa.

Tällaisista ajatuksista syntyi idea, että firmoille tulisi olla tarjolla edullinen ja moderni tapa aloittaa lakiasioiden hoitaminen, jopa itsenäisesti. Palveluiden tulisi maksaa enemmän vasta sitten, kun niitä räätälöidään asiakkaan tarpeisiin. Vähän siten kuin moni suomalainen insinööritalo ja ohjelmistoyritys jo toimii.

Mitä jos lakiasioiden hoitaminen olisikin miellyttävä ja inspiroiva kokemus?

Ei se ole varmasti pelkästään pelko kalliista kustannuksista, minkä takia jo ajatus lakipalveluiden käyttämisestä on epämiellyttävää. Juristi ei välttämättä tee itseään kovin helposti lähestyttäväksi. Se puhuu ihmeellistä ja vaikeaa kieltä, pukeutuu jäykästi ja on tavoitettavissa hulppeassa toimistossa. Luinpa tässä juuri senkin, että lakimies on maailman tylsin ammatti. Lakiasioiden hoitaminen on siis oikeastaan aika kallista, tylsää ja vastenmielistäkin. Entäpä jos tämäkin ongelma voitaisiin jotenkin ratkaista?

Lakipalvelu on tylsä ja epämiellyttävä kokemus, vain jos siitä tehdään sellainen. Tehdään se toisenlaiseksi! Tuodaan palvelu välineeseen, jota ihmiset tykkäävät käyttää, eli kännykkään. Ja palvelut pitäisi olla käytettävissä milloin vain, missä vain. Ja vähän rennompi ote, ei tarvitse olla niin jäykkä. Voidaan vähän jopa yrittää innostaa ihmisiä. Ja jos itsepalveluna saadaan hyvä kokemus lakiasioiden hoitamisesta, ehkä on helpompi myöhemmin ottaa yhteyttää lakimieheen, jos tarve tulee. Näistä ajatuksista syntyi idea muuttaa lakipalvelujen palvelukokemusta.

Näin muotoutui toisenlaisen lakifirman, LAKIUS Oy:n liikeidea. :-)

Lue lisää firmamme toimintafilosofiasta ja palveluista täältä.

Ja jos haluat 1 minuutissa saada selville, millainen lakifirma on LAKIUS, katso tämä video.

Ja ota rohkeasti yhteyttä!

 

Villy Lindfelt

Villy Lindfelt

Villy on lakimies, KTM, OTM ja LL.M. sekä LAKIUS Oy:n perustaja. Ennen LAKIUS Oy:n perustamista Villy toimi useamman vuoden ajan keskisuuren teknologiayrityksen lakijohtajana. Villyn erikoisosaamista on kasvuyrityksen juridiset kysymykset, erityisesti sopimus-, immateriaali-, IT- ja työoikeusasioissa. Villyn intohimona on myös palvelumuotoilu, ja hän pyrkii huomioimaan asiakkaansa ja kuulijansa ja muotoilemaan viestin selkeäksi, ymmärrettäväksi ja innostavaksi. Villyyn voit ottaa yhteyttä sähköpostitse villy.lindfelt@lakius.fi tai puhelimitse 044 2358 211.

Saattaisit olla kiinnostunut myös näistä